Kalastajatorpan keittiön päälinja on aina ollut yhdistelmä suomalaisuutta ja ranskalaisuutta. Suomalainen keittiö on perustunut Kalastajatorpan edustukselliseen tehtävään. Hotelli-ravintolan omistajat, hotelinjohtajat, keittiömestarit sekä etenkin vaikutusvaltaiset asiakkaat kuten poliitikot ja liikkeenjohtajat, ovat aina arvostaneet kotimaisia raaka-aineita ja makuja, joita on myös haluttu tarjota ja maistattaa vieraille.
Skandinaavis-suomalainen raaka-aine- ja makumaailma on ollut luontevaa yhdistää klassiseen ranskalaiseen gastronomiaan sekä menusuunnitteluun, koska ruokafilosofiassa on runsaasti yhtymäkohtia: raaka-aineiden karkeus, makean-happamuus, kalojen ja riistan hyödyntäminen ja tietty annosten selkeys.
Torpan runsas vaativien ja korkeatasoisten tilaisuuksien määrä on myös pitänyt yllä korkeaa ruoanvalmistus- ja tarjoiluperinettä, jonka seurauksena ruoka- ja viinilistoille ovat valikoituneet vain klassikot.
Illallisperinne on ollut vahva; se on muodostunut ”isoista” illoista, kuten gaala-, juhlaillallisista, eri kokoisisten seurueiden kolmen ruokalajin illallista sekä Floor Show-illoista. Ilta on aloitettu alkucocktaililla sekä ruokalistaan ja seurueeseen tutustumisella.
Perinteisiä a la carte -listojen alkuruokaklassikoita ovat olleet keitot, kuten lohikeitto, kilpikonna- ja häränhäntäliemi, parsa- ja herkkusienikeitto. Sienikeitoista on löytynyt myös kantarelli- ja korvasienikeittoja. Alkuruokana on tarjoiltu myös kalalautasta, graavia kalaa, riimihärkää, mätiä, katkarapucocktailia ja vihersalaattia.
1950-1970 -luvuilla tarjoiltiin vielä runsaasti myös munaruokia kuten munakkaita eri tavoin valmistettuna, uppomunia ja munakokkeleita.
Kalaruoista on ollut listoilla merianturaa, meritaimenta, lohta, siikaa ja kuhaa. Lohta on valmistettu savustettuna, muhennettuna, haudutettuna, hiillostettuna, paistettuna ja keitettynä. Merenelävistä tarjolla oli muun muassa katkarapuja, hummereita, sinisimpukoita ja meriravunpyrstöä sekä luonnollisesti heinä-elokuiseen rapuaikaan jokirapuja.
Liharuokia on esiintynyt listoilla runsaasti. Tarjolla on ollut härkää, vasikkaa ja poroa. Klassikkoannoksia ovat sellaiset kuin häränselykset, pippuripihvi, vasikanleike ja liekitetyt vasikanmunuaiset. Kalastajatorppa oli ensimmäisten joukossa pororuokien valmistajana. On tarjottu muun muassa poronselyksiä, savustettua poronkieltä ja poronkäristystä.
Riistalinnut ovat aina olleet tärkeässä asemassa. Linturuoista ruokalistoilla on esiintynyt sorsaa, fasaania, riekkoa ja ankkaa.
Toisen maailmansodan jälkeen kun ruoasta oli pulaa, Kalastajatorppa tarjosi jänistä, pyytä, teertä ja metsoa, joita tuotiin ravintolaan rautateitse Kainuusta.
Kasvisruokia on ollut tarjolla yleisesti niukasti: tankoparsaa parsasesonkina ja salaatteja. Kotimaiset sienet ja erityisesti korvasienet ovat myös kuuluneet Kalastajatorpan keittiöön.
Jälkiruokaklassikoita ovat marjajäädykkeet, kohokkaat ja jäätelöt. Juustoista on aina ollut Brietä, Camembertia ja Lapin leipäjuustoa lakkojen kera.
Korkeatasoisen keittiön huippugastronomisia hetkiä ovat olleet juhlaillalliset, kuten esimerkiksi Helsingin kaupungin 400-vuotislillalliset vuonna 1950, Olympialaisten juhlaillalliset heinäkuussa 1952 sekä tammikuussa Porkkalan luovutuksen kunniaksi tarjottu illallinen, jonka isäntänä toimi silloinen pääministeri Urho Kekkonen. Paikalle oli kutsuttu Neuvostoliitosta suuri valtuuskunta, Suomen Hallitus ja presidentti J.K. Paasikivi.
Joskus maiden päävieraat ovat tuoneet mukanaan oman henkilöstön, ruoan, astiat, kalusteet, hopeat, astiat veitsiä ja haarukoita myöten kuten Hollannin kuningatar Juliana. Tällaisten huippuvierailujen ateriat tehtiin viimeisen päälle. Rannassa oli valmiina jopa toinen kattaus, jos paisti olisi palanut karrelle.
Persian Reza Pahlavin avustajat taas olivat varanneet illallisilleen niin paljon alkoholia, että sitä jäi valtiovierailun jälkeen autolastillinen. Tätä yritettiin turhaan edustusillallisten jälkeen kaupitella ravintolalle.
Kalastajatorppa on aina vaalinut menusuunnittelussa kausiruokia ja sesonkeja. Sen keittiöt ovat rakentaneet menut paikallisten raaka-aineiden saatavuuden ja herkullisuusasteen varaan. Toki jos asiakas on kaivannut jotakin eksoottista, sitä on hankittu vaikka merten ääristä.
Nälkäisenä ei vieraiden ole koskaan tarvinnut lähteä, vaan lounaspöydät ja juhlabuffeet ovat olleet valtaisia. Ruoka- ja juomaseurusteluun on käytetty aikaa.
Kalastajatorpan keittiö on myös aina ottanut huomioon kansainvälisiä keittiötuulahduksia. Silloinen keittiöpäällikkö Pekka Terävä toi 1980-luvun lopussa ensimmäisten suomalaisten keittiömestareiden joukossa ranskalaisen keittiön Kalastajatorpalle.
Nykyinen liike- ja kokousmatkailija on entistä kansainvälisempi, jonka seurauksena Kalastajatorpan keittiö pitää edustaa myös maailmankeittiötä.
Ruoka ei ole kuitenkaan kaikki vaan kuten Kalastajatorpan ideologiaan on kuulunut erinomainen ruokatunnelma sekä sali- ja palveluestetiikka, jossa Kalastajatorppa on edelleen Pohjoismaiden parhaimmistoa. Tästä osoituksena on suosittu sunnuntaibrunssi, joka kerää salin täyteen joka viikonloppu.