Kellarikerros

Kellarikerros on muuntunut vuosien aikana eniten. Se suunniteltiin alun alkaen ravintolaksi ulkoilijoille ja hiihtäjille, jonne ajateltiin omaa sisäänkäyntiä ja karkeampaa sisustusta. Myös kylpylälle varattiin paikka, mutta se ei koskaan rakentunut. Vuonna 1955 alakerta muuttui à la carte -ravintolaksi. Syntyi klassikkoravintola Grill-Bar. Istumapaikkoja oli 140. Annokset valmistettiin grillaamalla ne salissa baaritiskin toisessa päässä. Tämä kuitenkin loppui, kun rasvaisessa ilmastointi hornissa syttyi tulipalo pariinkin kertaan. Sen jälkeen annokset tilattiin ja haettiin keittiöstä. Myöhemmin baarista muodostui suosittu jatkopaikka, jonne tultiin yläkerran Pyöreästä Salista tai kaupungilta juhlimaan. Pieni parketti villitsi ja siellä kuultiin ensimmäisiä kertoja rokkia.

Myöhemmin alakerrassa toimi Suomen ensimmäinen disko. Vuonna 1968 tehtiin kellariravintolaan, pyöreän saliin ja parvekkeeseen muutoksia. Syntyi legendaarinen Red Room -yökerho. Vuonna 2003 yökerho muutettiin kokoustiloiksi, koska yöelämä alkoi kuolla ja kokoustamistarve kasvoi.